KORIS-ESKARIT!

Laadukas harrastus maksutta - kiitos kummiyritysten!

Koris-Eskarit! on nimensä mukaisesti koripalloharrastuksen sisääntulojoukkue 6-vuotiaille (2015 syntyneet).  Ilmoittautuminen aukeaa 1.7.2021 klo 09.00! 
- Ensimmäinen kokemus ohjatusta harrastuksesta voi olla käänteentekevä loppuelämän kannalta ja meille on tärkeää, että urheilijanpolku aloitetaan turvallisessa ja iloisessa ympäristössä kokeneiden ja koulutettujen kasvattajien johdolla.

- Maksuton kausi on lajikokeiluna tarpeeksi pitkä ja kattava, jotta lapsi ja perhe tietävät onko koripallo lajina heille mieluisa. Meidän mielestä on yhtä arvokasta rakastua koripallon pelaamiseen kuin  huomata, että pitää enemmän muunlaisesta tekemisestä. Kun rohkeasti kokeilee paljon, löytää oman juttunsa!

- Kummiyritysten mahdollistama maksuttomuus lanseerattiin kaudella 2019-2020 Jukolassa 35 lapsen joukkueella. Kaudelle 2020-2021 määrä tuplattiin kun joukkueita oli kaksi, yksi Jukolassa ja yksi Seminaarilla.


TÄSTÄ MUKAAN YHTEISTYÖKUMPPANIKSI! 


Palautekyselyssä joukkueen ilmapiirin arvosanan keskiarvo oli 4,8 ja valmennuksen laadun 4,6 (asteikkona 1-5). Tästä ja suuresta kysynnästä rohkaistuneena laajennamme toimintaa kaudelle 2021-2022, jotta mukaan pääsee useampi lapsi!

Kaudella 2021-2022 Punaportin Blues käynnistää kolme Koris-Eskarit! joukkuetta - ilmoittautuminen käynnistyy 1.7. klo 9.00

  1. Jukola, tiistaisin klo 16.45-17.30 Jukolan koululla
  2. Ruununmylly, keskiviikkoisin klo 16.45-17.30 Ruununmyllyn koululla
  3. Seminaari, torstaisin klo 17-17.45 Seminaarin koululla

Kaudella 2019-2020 käynnistynyt Koris-Eskarit! toiminta on kummiyritysten ansiosta osallistujille maksutonta. 
Kiitos Reponen Works & Pirkanmaan Työkalukeskus tämän ainutlaatuisen perinteen käynnistämisestä!


Koris-Eskarit! harjoittelevat kerran viikossa ja osallistuvat turnausmuodossa pelattaviin korisriehoihin ja muihin yhteistoimintoihin. Eskareissa tärkeintä on urheilun riemusta nauttiminen, joukkueympäristössä harjoittelemisen opettelu sekä tietenkin koripallon saloihin tutustuminen viitepelien kautta.

Tavoitteitamme ovat mm. kaverien ja elinikäisen harrastuksen löytäminen, liikunnallisten perustaitojen kehittäminen, pelaamisesta nauttiminen, ryhmässä toimisen taidot sekä kehittymisen ilo.

Jukolan ja Seminaarin joukkueisiin otetaan 30 ensiksi ilmoittautunutta eskari-ikäistä, Ruununmyllyn joukkueeseen 20. Ilmoittautuminen käynnistyy tällä sivulla 1.7 klo 9.00.

- Tavoitteena on mahdollistaa koripallosta kiinnostuneille mahdollisimman laadukas alku urheilijanpolulle. 

- Harjoittelun ja pelien lisäksi kummiyritykset tarjoavat jokaiselle oman harjoitusasun, vakuutuksen ja pallon. 


Harjoitukset alkavat viikolla 36.  

Huoltajille tarkoitettu infotilaisuus pidetään joukkueen harjoitusvuorolla viikolla 35.



Maksuttomaan Koris-Eskarit! joukkueeseen pääsemisen edellytyksenä on sitoutuminen seuraaviin ehtoihin:

- Pelaaja sitoutuu toimintaan koko toimintakaudeksi (syyskuu 2021 - toukokuu 2022). 

- Pelaaja osallistuu toimintaan kuuluviin riehoihin, peleihin ja yhteistilaisuuksiin

- Lastani saa kuvata ja kuvia voi julkaista seuran ja seuran yhteistyökumppaneiden hallinnoimilla some-tileillä sekä muussa mediassa.

- Pelaaja saa näkyä toiminnan markkinoinnissa ja mediajulkaisuissa. 

- Seuralla ja sen yhteistyökumppaneilla on käyttöoikeus toiminnasta otettuihin kuviin ja videoihin.

- Pelaaja käyttää seuran tapahtumissa hänelle annettuja varusteita/asusteita.

- Huoltaja osallistuu vanhempainiltoihin sekä yllä mainittuihin riehoihin, peleihin ja yhteistilaisuuksiin





Lisätietoja saat joukkueiden päävalmentajalta ja lapsuusvaiheen valmennuspäälliköltämme Hannu Naumaselta.

Hannu Naumanen 050 411 2281


Harjoitusajat ja -paikat 


Jukolan joukkue


Ruununmyllyn joukkue

Seminaarin joukkue


Harjoitukset alkavat viikolla 36.
Huoltajien aloitusinfo pidetään joukkueen harjoitusvuorolla viikolla 35.
Harjoituksia ei pidetä koulujen loma-aikoina.
Riehojen, pelien ja yhteistilaisuuksien aikataulut tarkentuvat kauden edetessä