Punaportin Bluesin ohjeet harjoitteluun 3.6.2020 alkaen

27.5.2020

Punaportin Blues käynnistää joukkueharjoittelun maanantaista 3.6 lähtien. Kesäkausi kestää sunnuntaihin 2.8 saakka. Tänä aikana joukkueet harjoittelevat valmentajiensa suunnitteleman ja informoiman ohjelman mukaisesti ulkona ja/tai Ojoisten lastentalon salissa.


Harjoitteluohjeet 3.6 alkaen 

Jokaisen perheen tulee käydä ohjeet läpi lapsen/nuoren kanssa ennen harjoitusten alkamista.


Joukkueharjoitteluun osallistuminen on jokaisessa perheessä henkilökohtainen päätös. Perheissä on paljon erilaisia tilanteita esimerkiksi riskiryhmiin kuuluvien osalta. Kenenkään ei tule kokea painetta palata treeneihin. Terveys ja hyvinvointi ovat etusijalla. 

Joukkueharjoitteluun palaaminen tarkoittaa sitä, että harjoituksissa syntyy pelaajien välillä kontaktitilanteita. Tämä on hyvä huomioida, kun perheet tekevät päätöksen harjoituksiin osallistumisesta.

Jokainen pelaaja, toimihenkilö ja valmentaja osallistuu harjoitteluun omalla vastuullaan.

Yhdessä harjoitteluryhmässä, yhdessä harjoitustilassa on maksimissaan viranomaismääräysten mukaan 50 henkilöä (sisältää kaikki harjoitukseen osallistuvat henkilöt) ja eri harjoitusryhmien välisiä kohtaamisia vältetään. Muutoin harjoittelussa ei ole osallistujamääräkohtaisia rajoituksia, mutta kaikessa toiminnassa vältetään toimintatapoja, jotka lisäävät tartuntariskiä.


Yleiset ohjeet harjoitteluun

  • Harjoituksiin osallistutaan vain täysin terveinä. Harjoituksiin ei pidä tulla, mikäli henkilöllä on pieniäkään sairauden oireita tai hän kuuluu Covid-19-viruksen kannalta johonkin riskiryhmään.
  • Jos epäillään Covid-19-tartuntaa, noudatettava THL:n ohjeita: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19.
  • Suositellaan kaikkea mahdollista liikkumista samaan perheeseen/ruokakuntaan kuuluvien kesken.
  • Harjoittelussa harjoitusryhmät pyritään pitämään mahdollisimman samoina, siten kun se kyseisessä toiminnassa on mahdollista.
  • Osallistujilla on mukana oma tunnistettava juomapullo, jonka täyttämisestä pelaaja vastaa itse. Niitä säilytetään harjoituksen ajan erillään. Muiden varusteista ja juomapullosta ei saa juoda kukaan muu henkilö. Lisäksi pelaajalla on tarvittaessa oma hikipyyhe.
  • Harjoittelutilassa/alueella ei ole toiminnan kannalta ei-välttämättömiä henkilöitä (mm. katsojat).
  • Merkkikartioita ja muita valmennuksen apuvälineitä käsittelee vain yksi henkilö.
  • Harjoituksiin ei saavuta ennen oman vuoron alkua, eikä tilaan jäädä vuoron päätyttyä.
  • Harjoituksiin saavutaan harjoitusvarusteet päällä – emme käytä pukuhuoneita pukeutumiseen.

  • Lisäksi muistutamme tärkeistä ohjeistuksista:
  1. huolellinen käsien pesu
  2. yskiminen ja aivastaminen hihaan (tai paidan sisään)
  3. niistäminen tapahtuu harjoitusalueen laidalla kertakäyttönenäliinaan, jonka jälkeen kädet pestään


Ennen harjoitusta

Harjoituksiin saavuttaessa tulee harjoitusvarusteet olla mahdollisuuksien mukaan jo päällä.

Pukuhuoneita ei lähtökohtaisesti käytetä muuhun kuin wc-tilojen käyttöön ja käsien pesemiseen.

Ulkokengät sekä reput/laukut viedään kenkätelineisiin tai muuhun osoitettuun paikkaan.

Kädet pestään ennen harjoitusta.


Harjoituksen aikana

Harjoituksissa ei käytetä liivejä. Jos liivejä tai eri värisiä paitoja tarvitaan harjoituksen läpiviemiseksi, on varusteiden oltava pelaajien henkilökohtaisessa käytössä.

Osallistujat huolehtivat omasta käsihygieniastaan, jonka lisäksi vältetään ylävitosia, läpsyjä, halauksia.


Harjoituksen jälkeen

Harjoituksen jälkeen kädet pestään ja tilasta poistutaan heti. Näin tila on vapaana seuraavaa ryhmää varten.