Syyskausi alkaa - ohjeet joukkueharjoitteluun

12.8.2020

Harjoitteluohjeet joukkueille. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi.
Päivitetty  9.10.2020




Joukkueharjoitteluun osallistuminen tarkoittaa sitä, että harjoituksissa syntyy pelaajien välillä kontaktitilanteita. Tämä on hyvä huomioida, kun perheet tekevät päätöksen harjoituksiin osallistumisesta.

Jokainen pelaaja, toimihenkilö ja valmentaja osallistuu harjoitteluun omalla vastuullaan.




Yleiset ohjeet harjoitteluun

  • Harjoituksiin osallistutaan vain täysin terveinä. Harjoituksiin ei pidä tulla, mikäli henkilöllä on pieniäkään sairauden oireita tai hän kuuluu Covid-19-viruksen kannalta johonkin riskiryhmään.
  • Jos epäillään Covid-19-tartuntaa, noudatettava THL:n ohjeita: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19.
  • Suositellaan kaikkea mahdollista liikkumista samaan perheeseen/ruokakuntaan kuuluvien kesken.
  • Harjoittelussa harjoitusryhmät pyritään pitämään mahdollisimman samoina, siten kun se kyseisessä toiminnassa on mahdollista.
  • Osallistujilla on mukana oma tunnistettava juomapullo, jonka täyttämisestä pelaaja vastaa itse. Niitä säilytetään harjoituksen ajan erillään. Muiden varusteista ja juomapullosta ei saa juoda kukaan muu henkilö. Lisäksi pelaajalla on tarvittaessa oma hikipyyhe.
  • Harjoittelutilassa/alueella ei ole toiminnan kannalta ei-välttämättömiä henkilöitä (mm. katsojat).
  • Merkkikartioita ja muita valmennuksen apuvälineitä käsittelee vain yksi henkilö.
  • Harjoituksiin ei saavuta ennen oman vuoron alkua, eikä tilaan jäädä vuoron päätyttyä. Näin harjoitusryhmät eivät tarpeettomasti kohtaa. Eri ryhmien harjoitusvuorojen väliin suositellaan 5 minuutin siirtymäaikaa.
  • Harjoituksiin saavutaan harjoitusvarusteet päällä – emme käytä tarpeettomasti pukuhuoneita pukeutumiseen.




  • Lisäksi muistutamme tärkeistä ohjeistuksista:
  1. huolellinen käsien pesu & desinfiointi ennen ja jälkeen harjoitusten
  2. yskiminen ja aivastaminen hihaan (tai paidan sisään)
  3. niistäminen tapahtuu harjoitusalueen laidalla kertakäyttönenäliinaan, jonka jälkeen kädet pestään
  4. Suosittelemme vahvasti Koronavilkun asentamista puhelimiin.




Ennen harjoitusta

Harjoituksiin saavuttaessa tulee harjoitusvarusteet olla mahdollisuuksien mukaan jo päällä.

Pukuhuoneita ei lähtökohtaisesti käytetä muuhun kuin wc-tilojen käyttöön ja käsien pesemiseen.

Ulkokengät sekä reput/laukut viedään kenkätelineisiin tai muuhun osoitettuun paikkaan.

Kädet pestään ennen harjoitusta.





Harjoituksen aikana

Harjoituksissa ei käytetä liivejä. Jos liivejä tai eri värisiä paitoja tarvitaan harjoituksen läpiviemiseksi, on varusteiden oltava pelaajien henkilökohtaisessa käytössä.

Osallistujat huolehtivat omasta käsihygieniastaan, jonka lisäksi vältetään ylävitosia, läpsyjä, halauksia.





Harjoituksen jälkeen

Harjoituksen jälkeen kädet pestään ja tilasta poistutaan heti. Näin tila on vapaana seuraavaa ryhmää varten.



Karanteeniin määrätty perheenjäsen

Mikäli samassa taloudessa asuva on määrätty karanteeniin, muut perheenjäsenet eivät sen aikana voi osallistua sisätiloissa tapahtuvaan joukkueurheiluun.




Kasvomaskia tulee käyttää seuran järjestämissä harjoitus- ja ottelutapahtumissa. 

- Maskipakko koskee kaikkia hallien vierailijoita ja saattajia: Katsojia, pelaajien perheenjäseniä ja toimitsijoita.

- Maskia ei tarvitse käyttää pelaajana, valmentajana tai tuomarina ottelu- tai harjoitustapahtumassa – tällöin suosittelemme maskien käyttöä hallien yleisissä tiloissa (käytävät jne.)



Toimenpiteet koronaviruksen leviämisen estämiseksi ovat meidän kaikkien yhteinen asia. Vaikka tiukat säännöt tuntuvat ikäviltä, ne ovat yhteiseksi turvaksi. Haluamme jatkaa koripallokautta mahdollisimman turvallisesti.


Jokaisen perheen tulee käydä ohjeet läpi lapsen/nuoren kanssa ennen harjoitusten alkamista.